15. osa

Oh my! Jo 15. osa ulkona!;0 Julkaisu taas venyi ikävästi, mutta sähköt ovat olleet poissa ja sen jälkeen vielä aina välillä lähteneet, joten jos olisin avannut simssin, todennäköisesti kaikki olisi kadonnut. Ja en ole varmaan muistanut kertoa, mutta jokainen Kuutamo + Annika ovat useammankin tähden julkkiksia.:) Älkää kysykö otsikosta, en keksinyt mitään...:D Mutta nyt osa on julkaistu, eikun lukemaan!---->

----------    ----------

INKKARIT KANOOTTIIN, KIITOS!

Olin kutsunut Annikan erääseen pihakahvilaan kahville. Istuskelimme vielä pöydässä, vaikka tarjoilija olikin jo vienyt tyhjät kuppimme pois. "Ärsyttää, kun ei saa olla ollenkaan ihmisten katseilta rauhassa", valitin hieman ahdistuneesti. "Sellaista se julkkiksen elämä on", Annika vastasi huvittuneena. Hän katseli silmiini, ja varpaitani alkoi kihelmöidä.

"Iik! Toihan on Ossi! Voi ei! Nyt täytyy saada kuva ja nimmari. HEI OSSI-PUPPELIINI! Oi oi, mitä mä nyt teen? Jos se vaiks tulee jutteleen... Huih, onpas täällä kuuma! Titityy!!" Joku mummeli tuli sähläämään pöydän viereen. Ahdistukseni kasvoi vain, kaikki tähän mennessä olivat tajunneet vain kävellä ohi ja kyylätä, mutta ei sitä nyt ihan torveloksi tarvitsisi alkaa... "Joo, tota...", katsoin Annikaa hädissäni.

Annika meinasi revetä tilanteessa aivan täysin ja katseli sivuilleen. Katselin häntä nenänvarsi rutussa ja yritin esittää välinpitämätöntä mummelia kohtaan.

"Voidaanko vaihtaa paikkaa?" kysyin Annikalta noustessani pöydästä, kun hän vihdoin käänsi katseensa minuun. "Joo, suosittuna on rankka olla. Voi sua." Taas sain nähdä Annikalta tutun virneen kohdistuneena minuun, mutta sain ainakin vältettyä nimmareittein jakelun...

                                              ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 "Sulla on tosi kaunis mekko", kehuin, kun seisoimme drinksubaarin aulassa.

"Voi kiitos kulta!" Annika huudahti ja hyppäsi kaulaani. Hätkähdin 'kulta'-sanan kohdalla. Annika ei ollut koskaan aiemmin sanonut niin. Olin aivan Annikan parfyymin tuoksusta selaisin...

"Ommnamm... Tää onkin hyvää!" sanoin puhallellessani kuplia suustani. "HEI BAARIMIKKO! ONKO TÄSSÄ JOTAIN VAHVAAKIN?" Annika huusi baaritiskin takana olevalle miehelle, joka ei tosin näyttänyt ihan siltä, että sillä olisi kaikki inkkarit kanootissaan. "Ähh, ei sieltä mitään selvää vastausta saa, vedetään turpaan sitten vaan!" Annika sanoi, ja me molemmat revettiin nauruun. Baarimikko-raasu ei vain tajunnut kenelle meidän nauru oli suunnattu...

"Arvaa mitä? Mä nään näis kuplissa mulle rakkaan asian. Arvaatko mikä se on?" Annika kysyi juuri kun olin vetänyt keuhkoni täyteen.

"Öö.. en, mut mä näen mulle tosi rakkaan jutun näissä kuplissa", sanoin ja osoitin juuri puhaltamiani kuplia. "Niissä on sun kuva." "Ossi, näissä mun kuplissa on tietysti sun kuva, hassu." Annika tapitti silmiini ja hymyili. "Mä rakastan sua", sanoimme yhteen ääneen ja puhkesimme nauruun.

Pulahdimme myös baarin porealtaaseen. "Mulla on hassun malliset varpaat. Ne on ihan samanlaiset kun mun äidillä." *ihmeellistä hihitystä* "Mitä sä naurat?" kysyin muka närkästyneenä ja katsahdin Annikaan. "Ei, ihmetyin vaan kun yhtäkkiä alat miettimään tollasta asiaa. Mäki oon periny mun äidin varpaat." "No nii! Ei se nyt nii ihmeellinen asia ollu."

"Tuu tänne kainaloon." Annika painoi päänsä olkapäälleni ja minä hänen päänsä päälle. Suukotin hänen päälakeansa ja hän tiukensi otettaan vyötäröstäni.

Ja siinä sitten vaihdoimme ensisuudelmamme...<3

Vaihdoimme vaatteet ja jäimme nurkan taakse pussailemaan yksityisyyden vuoksi, vaikka huoneessa ei ollutkaan kuin se vähä-älyinen baarimikko. Tuskin se edes tunsi käsitettä 'suudelma' tai 'pusu'. No, en nyt tiedä voisiko sitä meidän juttua kutsua pusuksi...

Kävelimme ulos baarista ja olin jo tien vieressä kun katsahdin taakseni mihin Annika oli jäänyt.
"Kukas sä mahdat olla?" Annika kysyi tummalta hemmolta.

"Öh, siis, puhuksä mulle?! Oioi, luulin ettet vaivautuisi avaamaan suutas mulle!! Iik! Siis mä oon William ja mä oon sun SUURI fani. Siis Suurin! Niin siis, voi ei. Voisiksä niinku... ninku mulle antaa...?" "Niinku mitä? Tahoksä niinku nimmarii ja ooksä pyytämäs mua raiskattavaks? Yleensä siihen ei pyydetä lupaa..." "Siis voi ei! Tottakai mä nimmarii vaan haluun! Tai no, molemmat käy kyllä..." Näin kuinka tämä herra William virnisti Annikalle hieman nolostuneena. Sillä miehellä kyllä puuttui kaikki inkkarit kanootista...

"Siis, iik! voi voi kiitos kulta!" "Anteeks mikä?! Haluutko tän nimmarin vai et? Nonii, tossa. Vinkkivinkki, oon varattu, joten en oo sun kulta." Minua alkoi hymyilyttää, kun kuulin Annikan sanovan olevansa varattu..:D

"Tossa sulle nimmari, ja varo ettet pure sormees, sulla on jotenkin vaarallisen näköset hampaat..." Sitten Annika käveli luokseni ja jätti Williamin hyppimään nimmarilappu kädessään ovelle. "Se puhui kuin mikäkin pieni teinityttö..." Ja taas me naurettiin toisten kustannuksella. Kylläpä me ollaan julmia.>:D

                                                   ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Istuskelimme lähekkäin olohuoneen sohvalla ja tunsin kuinka Annikan käsi siveli reittäni. Itse silittelin hänen käsivarttaan sormenpäilläni.

Suikkasin pienen suukon hänen huulilleen ja vedin häntä enemmän itseäni vasten.

Niin, eihän siitä sitten niin pieni suukko tullutkaan. Sille kun ei oikein voi mitään. Meidän tilanteessa.

Hapuilin aina uudelleen ja uudelleen hänen huuliaan, eikä Annika pistänyt sitä pahakseen.

Irroittauduin kuitenkin hänestä. "Haluutko sä varmasti tätä?" kysyin, mutta en saanut vastausta (enkä edes olisi kuullut...), sillä huuleni olivat taas varatut.
(Gooble on rakastunut tähän kuvaan...<3)

"Moikka nyt sitten, kyyhkyläiset!" kuulin hämärästi Eeron äänen eteisestä, mutta en osannut noteerata asiaa.

"Pitäiskö sun mennä sanomaan heipat sun veljelles ennen kun se lähtee?"  Olin ihan ulalla, ja Annikakin huomasi sen. "Etkö muista et Sanni ja Eero muuttaa tänään?" "Aijuu!" huudahdin.

"Mut ei kai sillä niin väliä ole", sanoin Annikalle, ja huusin sitten ne heipat eteiseen. Sitten yhteinen hetki Annikan kanssa sai jatkua.

Kuulin kuinka Eero ja Sanni poistuivat vanhasta kodistaan.

Kun ovi läimähti kiinni, katsoin ikkunasta Annikan kanssa vielä kun he menivät autoon ja kaarsivat pois pihasta.

 Tässä vielä kuva Eeron ja Sannin yhteisestä kodista.                                                              

                                                     ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Istuskelimme talomme pihalla ja bongailimme tähtikuvioita. "Noi muodostaa ihan varmasti sydämen!" huudahdin hiljaisuuden keskellä. "Missä muka?" ihmettelin Annikan ääntä, hän oli ollut koko ajan huolestuneen oloinen.


"Tuolla. Onks sulla kaikki ihan hyvin?" "No, ei ihan..."

"No, mikä sulla on?" tuijotin Annikaa silmiin vaativasti.

"Tota.. mä oon raskaana. Oon tosi pahoillani! Mä tiedän ettet sä tykkää siitä ja sen mitä sä oot kokenu!" Olin aivan hämilläni. Annikalta alkoi valua kyyneliä poskelle.

"Mä oon oikeesti pahoillani mut en tahdo tehä aborttia!"

"Vouu, rauhotu, toihan on hienoo! Vaiks Eevi kuolikin ja Miley mukana, niin en mä silti oo luopunu mun lapsihaaveista. Kulta toi on mahtavaa!"

*niisk* "Oikeesti?"

"Tottakai! Voi sua."

"Hei! Kukas siellä pömpöttää?"

Kaappasin Annikan suureen suuteloon.

"Ihanaa ettet jättäny mua. Mä rakastan sua." "No en tietenkään jätä sua."

"Miks mä jättäisin sut, kun aion kosia sua nyt?" "Mitä?!"

"Joojoo. Mun ei ollut tarkoitus tehdä tätä kun kerran elämässäni, mut mun on pakko saada kosia sua. Joten, miten olis, Annika Isosommi tuletko vaimokseni?"

Avasin rasian.

"Voi ei! Ossi! Tottakai tulen!"

"Se on ihana!"

Sain pujottaa toisen kerran sormuksen rakkaani sormeen. Mutta nyt vasta tiesin mitä rakkaus on.

-----------     ----------

Se oli sitten siinä. Toivottavasti piditte!:) Osa oli ehkä hieman liian siirappinen, mutta ei se niin nuukaa ole...;) Nyt kaipaan kommentteja, lempikuvaa, kirjoitusvirheitä... Kaikkea mitä mieleenne tulee. Tein muuten etusivun myös, ja "henkilöt"-kohtaa on päivitetty.;)

                                          Hauskaa ja onnellista uutta vuotta 2012!

Laitan loppuun vielä muutaman extrakuvan:

Eero sai todistuksensa ja oli luokkansa priimus.:)

Sanni on aika nätti...:)

 Sanni, toi voi sattua...:D


 Ossi kuntoilee:

Tiputanssi  :D

Tiedöttekös kuka tämä on? Laittakaa arvauksia kommentteihin!;)

Joulu on taas, joulu on taas....

         Kuutamot toivottavat oikein ihanaa ja rattoisaa
                                    joulua kaikille!<3

14. osa

Jep jep! uuden osan aika. Kiitos kaikille ihanille, jotka kommentoisivat viimeosaan. Ja kaikki ketkä eivät huomanneet, tein kaikista legacyni henkilöistä tietosivun, se löytyy blogin vasemmasta reunasta "henkilöt"-kohdasta, yllätysyllätys. Talossa ja muissa jutuissa voi olla muutoksia, mutta älkää välittäkö. Poistin kaikki exhangesta ladatut jutut siis ongelmien välttämiseksi. Pelissä ei siis ole enää ladattuja laisinkaan, koska muualta en osaa ladata kuin exhangesta.:D Osassa tuttuun tapaan kertojana Ossi. Menkääpäs lukemaan, lukuiloa!:)  ------>

--------     --------

TUSKA

Puoli vuotta Hänen kuolemastaan

Niin, olihan siitä jo puoli vuotta. En vain tahtonut päästä sen yli millään. Kotonakaan en enää viihtynyt. Aina olin lähdössä jonnekin, ihan vain päästäksen purkamaan ajatuksiani. Olin hankkinut työn teatterilta, yrittänyt aloittaa alusta. Se ei vaan tahtonut onnistua. Miksi Sinun piti jättää minut? pyöri päässäni koko ajan. Hänen nimeäänkään en enää voinut toistaa, se satutti liikaa.

Kaikki vain mielestäni muistutti hänestä. Varsinkin Sanni, jolla oli vielä samanlainen paita kuin Hänellä. Nyt Sanni asui meillä, enkä oikein kestänyt katsella veljeni ja Sannin läheisyyttä. Se oli vain niin-- Äh, en tiedä.

Päätin nostaa ahterini puiston keinusta ja päästää lapset keinumaan. Suunnistin nokkani kohti lähintä baaria, onneksi sellainen ei ollut tullut tavaksi. Marssisin hissiin ja yritin taas poistaa ajatuksiani Hänestä.

Pubin ovia vartioi aikasta tuiman näköinen portsari hattu päässään. Tuskin pääsisin edes sisään...

Kumma kyllä pääsin sisään ja tilasin itselleni drinkin. Kyllästyin kuitenkin äkkiä pubin tunkkaiseen hajuun ja huonoon juttuseuraan. Kaikki heittivät vain tikkaa, enkä minä vaivautunut sellaisia tuohuamaan. Masennukseni alkoi jo olla aika piinaavaa..

Lähdin taas hissiä kohti. Tunsin muutaman kyyneleen nousevan silmänurkkiini ja pyyhkäisin ne äkkiä pois. En todellakaan jaksanut mitään kyselyitä ja voivotteluja.

Päätin suunnistaa kuntosalille, siellä oli yleensä hiljaista. Kävelin aulaan ja näin papin. Hän toi taas mieleeni Hänet, ja tulevat häämme. Voi, miksi maailman pitää olla näin julma?


Menin suoraan kuntosalin peilisaliin, kun se näytti olevan tyhjänä. Katselin itseäni peilistä tarkemmin kuin pitkään aikaan. Näytin kamalalta. Aivan riutuneelta ja sitähän minä olinkin. Olin aivan liian kauan antanut itseni kieriä itsesäälissä miettien vain omaa kohtaloani. Kolusin kunnolla tunteitani siinä katsellessani peiliin. Minulle tuli oikeastaan hivenen helpottunut olo. Ehkä se tästä vielä lähtee uudelleen?

Istahdin sohvalle ja katselin ikkunasta ulos. Minun olisi pakko nousta ylös tästä kurjuudesta. Pakko.
Minulla oli koko ajan levoton olo, enkä tahtonut jäädä kuntosalillekaan. Kerran olin käynyt yhden uuden työkaverini kanssa läheisessä ulkobaarissa. Se olisi varmaan auki..

Kävelin baaritiskin eteen tilatakseni juomaa itselleni. Jäin kuitenkin mietteissäni tuijottelemaan merellä näkyvää saarta. Se vissiin näkyi ulospäinkin. "Mikäs herraa vaivaa? Tahdotko jotain?" baaritiskin takaa kuului ääntä.


"Aa, joo. Öö, tota, voisin ottaa vaikka-- no, en tartte mitää", vastasin hieman nolona, ja baarimikko nosteli kulmiaan katsellen kasvojani epäuskoisena. Tunsin punan nousevan kasvoilleni ja teki mieli taas vaihtaa paikkaa. Aloin jo pyörittelemään vaihtoehtoja päässäni minne mennä.

 "Mä teen sulle tästä drinkin, talo tarjoaa. Sun mieltäs painaa selvästi joku aika kovaakin, vai?" "Aaööm, kiitos. Tavallaan painaa, joo." Siis voiko noin tyhmästi edes vastata?? Teki mieli livetä paikalta ja äkkiä. "Haluutko kertoo siitä? Mulla on hyvää aikaa kuunnella. Tänne tulee muutenkin jotain juroja pappoja koko ajan, joilta ei mitään juttua tule. Päivät käy hiukan tylsäks."  "No, nii, ei kukaan mua oo halunnukkaan kuunnella.. Kai mä voin kertoo." sanoin sitten takasin baarimikolle.

"No, siis mun kihlattu,-" tuntui nyt jo tosi pahalta "- Niin, no, hän tota, kuoli. Synnytyksessä. Ja mun tytär kuoli samassa. Tyttö oli mun esikoinen." Tunsin kyyneleiden tulevan väkisin. "Voi, otan osaa. Pakko myöntää, etten odottanut mitään noin suuria murheita. Anna kyyneleiden tulla vaan. Ei se haittaa." Baarimikon ääni oli vilpitön, selvästi säälivä.

Kun sain kyyneleet kuriin, menin istumaan pöytään. Ulkobaariin oli tullut ihmisiä lisää aika paljon ja baarimikolla oli töitä. Se hieman harmitti minua, koska itseasiassa tuntui hyvälle, kun joku jaksoi kuunnella. Julkaiskoot kaikki sanani verkossa. Ihan sama.

Istuskelin baarissa yllättvän kauan. Jutustelin Annikan kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä. Ilta pimeni ihmeen äkkiä, en ollut huomannut lainkaan ajan kulua. Päätin kuitenkin käväistä yhdessä paikassa ennen kotiin menoa.

Katselin kummun päälle. Kurkkuani kuristi ja kyyneleet aikoivat taas tulla.

Siinä Hän lepäsi. Ikuisesti. Muistot surrasivat päässäni kuin viimeistä päivää. Tunsin rintaani puristavan ja teki mieli luhistua.

Nyt annoin tulla.

Kunnolla.

Yhtäkkiä tunsin jotain. Hänet. Sisälläni. "Rakas, olen aina kanssasi. Aina. Tahdon, että jatkat elämääsi ilman että näet minut. Sinä tunnet minut, ja olen aina kanssasi." Ääni pään sisälläni katosi, mutta tunsin sisälläni silti lämpöä. Tunsin Hänet. Hän oli mukanani.

                                             ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

"Kuule.."

"Me, tota, me mentiin Sannin kaa kihloihin!" Eero uhkui intoa.

"Ai. Niin, siis onnea kihlauksen johdosta!"  Ai.. Miksi ihmeessä minä niin vastasin?!

"Me muutetaan jossain välis pois täält, yhteisee kämppää", Eero kertoi. "Teil tulee hauskaa!" sanoin ja nostin peukkuni pystyyn. Oikeasti en ollu sitä mieltä. Taisin olla vähän kateellinen Eerolle ja sen onnelle. Musta oli viel tulossa setä! Siis SETÄ!!!

                                                     ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Oli iltahämärä, Eero ja Sanni tahtoivat virallistaa liittonsa näin kodin takapihalla. Söpöä. :) Olihan häät kauniit, toivoin vain itse olevani kaaren alla.

Mitään pappien höpinöitä ei ollut, mutta hääpari oli onnensa kukkuloilla ja he vaihtoivat sormuksia hääkaaren alla. Olin kyllä kieltämättä aika ylpeä pikkuveljestäni. Luulin että saavutettuaan "aikuisen" iän hän alkaisi rellestämään jossain baareissa. Ei sentään.

Kaikki (jopa isä, äiti ja minä) alkoivat taputtaa ja hääpari katseli toisiaan umpirakastuneina. Kuulin äitini nyyhkyttävän täysillä vieressäni.

Oltiin me kaikki aika liikuttuneita.

Katselin omissa unelmissani hääparin kaunista hääsuudelmaa. Taisin olla aika herkkis. :D

Hääpari sai vielä hieman riisiä niskaansa niin häistä tuli täydelliset. Siis melkein isän vaatteita lukuunottamatta.-.-

Eero hyökkäsi heti kakun kimppuun. Ei tainnut selvitä tuleeko ukko- vai akkavalta taloon.:)

Söimme sitten kaikki yhdessä kakkua. "Voi voi! Tämä on ihanaa! Onnea kultaseni!" äitini hössötti Eerolle ja Sannille. Teki mieli sanoa ettei höösää niin paljon minun häissäni. Jos niitä tulee...

Pari tahtoi jäädä yksikseen ulos ja ajoi meidät muut sisään. Ikkunasta kuitenkin hieman vakoilin heitä. Minulla on siihen ihan täydet oikeudet, onhan Eero pikkuveljeni. Altaassa he olivat, muuta ei tarvitse tietää. ;)

                                                      ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Seisoin innoissani ulkoportailla ja odotin seuraa. Uusi hyvä ystäväni oli tulossa käymään, ja vaikken sitä itselleni oikein tahtonutkaan myöntää, taisin pitää hänestä enemmänkin. Katselin tielle ja kohta näin vanhan auton kaartavan pihaamme.

"Moi Ossi! Ootko oottanu siinä kauanki?" Annika hyppäsi autosta ulos ja huikkasi minulle tervehdykset. "En liian kauaa. Kiva nähdä."

Vedin hänet halaukseen ja kuulin olkani takaa kikatusta. "Mitä sä kikatat?" "En mä kikata!" Annika huudahti, mutta purskahti hervottomaan naurukohtaukseen. Yhdyin väkisinkin nauruun, minulla ei ollut ollut koskaan niin hauskaa ystävää kuin Annika. Aina oli rento fiilis ja mukavaa. 
Pitkästä aikaa Sen jälkeen...

Menimme sisään äiti tottakai alkoi taas höösäämään aivan turhaan. Apua, sillä on tyttö! Tulisikohan tuostä hyvä miniä. Niin se ajattelee kuitenkin. Hmph... 

Kun pääsimme äidistä eroon, juttelimme taas ummet ja lammet läpi. Minä taisin kyllä kuitenkin unohtua tuijottamaan aina välillä niitä kauniita silmiä...


"Nii, ja sitte se mun työkaveri kuitenki meni sen pianistin syliin sen soittaessa." Aina en edes tiennyt mistä Annika puhui.

Yhdessä kohtaa laitoin etusormeni hänen huulilleen ja sain hiljennettyä hänet. "Kuule, mä taidan olla rakastumassa suhun ja sun loppumattomaan juttuihin..."


----------    ---------


Tadaa!:D Vihdoin sain tämän ulos! En ole kyllä ollenkaan tyytyväinen siihen, ihan kökkö tuli. Ja lyhyt. Toivottavasti ei ollut suuria kirjoitusvirheitä. Noh, toivottavasti te tykkäsitte ja pysyitte perässä vaikka olikin aikast sekava osa. Ja IHAN VALTAVA KIITOS kaikista edellisen osan kommenteistanne!<333 Niin, nyt olisin vaatimassa niitä taas tähän.:D


Muuttaako Eero ja Sanni pois? Millainen lapsi heille putkahtaa? Kestääkö avioliitto? Entä tuleeko Ossin ja Annikan suhteesta jotain? Hmm.. Itsekää en ihan vielä tiedä, mutta seuraavassa osassa se selviää!

Tässä vielä muistoja Mileysta.

Loppuun vielä kuva meidän ihanaisesta Eevi-vauvasta.:)