14. osa

Jep jep! uuden osan aika. Kiitos kaikille ihanille, jotka kommentoisivat viimeosaan. Ja kaikki ketkä eivät huomanneet, tein kaikista legacyni henkilöistä tietosivun, se löytyy blogin vasemmasta reunasta "henkilöt"-kohdasta, yllätysyllätys. Talossa ja muissa jutuissa voi olla muutoksia, mutta älkää välittäkö. Poistin kaikki exhangesta ladatut jutut siis ongelmien välttämiseksi. Pelissä ei siis ole enää ladattuja laisinkaan, koska muualta en osaa ladata kuin exhangesta.:D Osassa tuttuun tapaan kertojana Ossi. Menkääpäs lukemaan, lukuiloa!:)  ------>

--------     --------

TUSKA

Puoli vuotta Hänen kuolemastaan

Niin, olihan siitä jo puoli vuotta. En vain tahtonut päästä sen yli millään. Kotonakaan en enää viihtynyt. Aina olin lähdössä jonnekin, ihan vain päästäksen purkamaan ajatuksiani. Olin hankkinut työn teatterilta, yrittänyt aloittaa alusta. Se ei vaan tahtonut onnistua. Miksi Sinun piti jättää minut? pyöri päässäni koko ajan. Hänen nimeäänkään en enää voinut toistaa, se satutti liikaa.

Kaikki vain mielestäni muistutti hänestä. Varsinkin Sanni, jolla oli vielä samanlainen paita kuin Hänellä. Nyt Sanni asui meillä, enkä oikein kestänyt katsella veljeni ja Sannin läheisyyttä. Se oli vain niin-- Äh, en tiedä.

Päätin nostaa ahterini puiston keinusta ja päästää lapset keinumaan. Suunnistin nokkani kohti lähintä baaria, onneksi sellainen ei ollut tullut tavaksi. Marssisin hissiin ja yritin taas poistaa ajatuksiani Hänestä.

Pubin ovia vartioi aikasta tuiman näköinen portsari hattu päässään. Tuskin pääsisin edes sisään...

Kumma kyllä pääsin sisään ja tilasin itselleni drinkin. Kyllästyin kuitenkin äkkiä pubin tunkkaiseen hajuun ja huonoon juttuseuraan. Kaikki heittivät vain tikkaa, enkä minä vaivautunut sellaisia tuohuamaan. Masennukseni alkoi jo olla aika piinaavaa..

Lähdin taas hissiä kohti. Tunsin muutaman kyyneleen nousevan silmänurkkiini ja pyyhkäisin ne äkkiä pois. En todellakaan jaksanut mitään kyselyitä ja voivotteluja.

Päätin suunnistaa kuntosalille, siellä oli yleensä hiljaista. Kävelin aulaan ja näin papin. Hän toi taas mieleeni Hänet, ja tulevat häämme. Voi, miksi maailman pitää olla näin julma?


Menin suoraan kuntosalin peilisaliin, kun se näytti olevan tyhjänä. Katselin itseäni peilistä tarkemmin kuin pitkään aikaan. Näytin kamalalta. Aivan riutuneelta ja sitähän minä olinkin. Olin aivan liian kauan antanut itseni kieriä itsesäälissä miettien vain omaa kohtaloani. Kolusin kunnolla tunteitani siinä katsellessani peiliin. Minulle tuli oikeastaan hivenen helpottunut olo. Ehkä se tästä vielä lähtee uudelleen?

Istahdin sohvalle ja katselin ikkunasta ulos. Minun olisi pakko nousta ylös tästä kurjuudesta. Pakko.
Minulla oli koko ajan levoton olo, enkä tahtonut jäädä kuntosalillekaan. Kerran olin käynyt yhden uuden työkaverini kanssa läheisessä ulkobaarissa. Se olisi varmaan auki..

Kävelin baaritiskin eteen tilatakseni juomaa itselleni. Jäin kuitenkin mietteissäni tuijottelemaan merellä näkyvää saarta. Se vissiin näkyi ulospäinkin. "Mikäs herraa vaivaa? Tahdotko jotain?" baaritiskin takaa kuului ääntä.


"Aa, joo. Öö, tota, voisin ottaa vaikka-- no, en tartte mitää", vastasin hieman nolona, ja baarimikko nosteli kulmiaan katsellen kasvojani epäuskoisena. Tunsin punan nousevan kasvoilleni ja teki mieli taas vaihtaa paikkaa. Aloin jo pyörittelemään vaihtoehtoja päässäni minne mennä.

 "Mä teen sulle tästä drinkin, talo tarjoaa. Sun mieltäs painaa selvästi joku aika kovaakin, vai?" "Aaööm, kiitos. Tavallaan painaa, joo." Siis voiko noin tyhmästi edes vastata?? Teki mieli livetä paikalta ja äkkiä. "Haluutko kertoo siitä? Mulla on hyvää aikaa kuunnella. Tänne tulee muutenkin jotain juroja pappoja koko ajan, joilta ei mitään juttua tule. Päivät käy hiukan tylsäks."  "No, nii, ei kukaan mua oo halunnukkaan kuunnella.. Kai mä voin kertoo." sanoin sitten takasin baarimikolle.

"No, siis mun kihlattu,-" tuntui nyt jo tosi pahalta "- Niin, no, hän tota, kuoli. Synnytyksessä. Ja mun tytär kuoli samassa. Tyttö oli mun esikoinen." Tunsin kyyneleiden tulevan väkisin. "Voi, otan osaa. Pakko myöntää, etten odottanut mitään noin suuria murheita. Anna kyyneleiden tulla vaan. Ei se haittaa." Baarimikon ääni oli vilpitön, selvästi säälivä.

Kun sain kyyneleet kuriin, menin istumaan pöytään. Ulkobaariin oli tullut ihmisiä lisää aika paljon ja baarimikolla oli töitä. Se hieman harmitti minua, koska itseasiassa tuntui hyvälle, kun joku jaksoi kuunnella. Julkaiskoot kaikki sanani verkossa. Ihan sama.

Istuskelin baarissa yllättvän kauan. Jutustelin Annikan kanssa kaikesta maan ja taivaan välillä. Ilta pimeni ihmeen äkkiä, en ollut huomannut lainkaan ajan kulua. Päätin kuitenkin käväistä yhdessä paikassa ennen kotiin menoa.

Katselin kummun päälle. Kurkkuani kuristi ja kyyneleet aikoivat taas tulla.

Siinä Hän lepäsi. Ikuisesti. Muistot surrasivat päässäni kuin viimeistä päivää. Tunsin rintaani puristavan ja teki mieli luhistua.

Nyt annoin tulla.

Kunnolla.

Yhtäkkiä tunsin jotain. Hänet. Sisälläni. "Rakas, olen aina kanssasi. Aina. Tahdon, että jatkat elämääsi ilman että näet minut. Sinä tunnet minut, ja olen aina kanssasi." Ääni pään sisälläni katosi, mutta tunsin sisälläni silti lämpöä. Tunsin Hänet. Hän oli mukanani.

                                             ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

"Kuule.."

"Me, tota, me mentiin Sannin kaa kihloihin!" Eero uhkui intoa.

"Ai. Niin, siis onnea kihlauksen johdosta!"  Ai.. Miksi ihmeessä minä niin vastasin?!

"Me muutetaan jossain välis pois täält, yhteisee kämppää", Eero kertoi. "Teil tulee hauskaa!" sanoin ja nostin peukkuni pystyyn. Oikeasti en ollu sitä mieltä. Taisin olla vähän kateellinen Eerolle ja sen onnelle. Musta oli viel tulossa setä! Siis SETÄ!!!

                                                     ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Oli iltahämärä, Eero ja Sanni tahtoivat virallistaa liittonsa näin kodin takapihalla. Söpöä. :) Olihan häät kauniit, toivoin vain itse olevani kaaren alla.

Mitään pappien höpinöitä ei ollut, mutta hääpari oli onnensa kukkuloilla ja he vaihtoivat sormuksia hääkaaren alla. Olin kyllä kieltämättä aika ylpeä pikkuveljestäni. Luulin että saavutettuaan "aikuisen" iän hän alkaisi rellestämään jossain baareissa. Ei sentään.

Kaikki (jopa isä, äiti ja minä) alkoivat taputtaa ja hääpari katseli toisiaan umpirakastuneina. Kuulin äitini nyyhkyttävän täysillä vieressäni.

Oltiin me kaikki aika liikuttuneita.

Katselin omissa unelmissani hääparin kaunista hääsuudelmaa. Taisin olla aika herkkis. :D

Hääpari sai vielä hieman riisiä niskaansa niin häistä tuli täydelliset. Siis melkein isän vaatteita lukuunottamatta.-.-

Eero hyökkäsi heti kakun kimppuun. Ei tainnut selvitä tuleeko ukko- vai akkavalta taloon.:)

Söimme sitten kaikki yhdessä kakkua. "Voi voi! Tämä on ihanaa! Onnea kultaseni!" äitini hössötti Eerolle ja Sannille. Teki mieli sanoa ettei höösää niin paljon minun häissäni. Jos niitä tulee...

Pari tahtoi jäädä yksikseen ulos ja ajoi meidät muut sisään. Ikkunasta kuitenkin hieman vakoilin heitä. Minulla on siihen ihan täydet oikeudet, onhan Eero pikkuveljeni. Altaassa he olivat, muuta ei tarvitse tietää. ;)

                                                      ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Seisoin innoissani ulkoportailla ja odotin seuraa. Uusi hyvä ystäväni oli tulossa käymään, ja vaikken sitä itselleni oikein tahtonutkaan myöntää, taisin pitää hänestä enemmänkin. Katselin tielle ja kohta näin vanhan auton kaartavan pihaamme.

"Moi Ossi! Ootko oottanu siinä kauanki?" Annika hyppäsi autosta ulos ja huikkasi minulle tervehdykset. "En liian kauaa. Kiva nähdä."

Vedin hänet halaukseen ja kuulin olkani takaa kikatusta. "Mitä sä kikatat?" "En mä kikata!" Annika huudahti, mutta purskahti hervottomaan naurukohtaukseen. Yhdyin väkisinkin nauruun, minulla ei ollut ollut koskaan niin hauskaa ystävää kuin Annika. Aina oli rento fiilis ja mukavaa. 
Pitkästä aikaa Sen jälkeen...

Menimme sisään äiti tottakai alkoi taas höösäämään aivan turhaan. Apua, sillä on tyttö! Tulisikohan tuostä hyvä miniä. Niin se ajattelee kuitenkin. Hmph... 

Kun pääsimme äidistä eroon, juttelimme taas ummet ja lammet läpi. Minä taisin kyllä kuitenkin unohtua tuijottamaan aina välillä niitä kauniita silmiä...


"Nii, ja sitte se mun työkaveri kuitenki meni sen pianistin syliin sen soittaessa." Aina en edes tiennyt mistä Annika puhui.

Yhdessä kohtaa laitoin etusormeni hänen huulilleen ja sain hiljennettyä hänet. "Kuule, mä taidan olla rakastumassa suhun ja sun loppumattomaan juttuihin..."


----------    ---------


Tadaa!:D Vihdoin sain tämän ulos! En ole kyllä ollenkaan tyytyväinen siihen, ihan kökkö tuli. Ja lyhyt. Toivottavasti ei ollut suuria kirjoitusvirheitä. Noh, toivottavasti te tykkäsitte ja pysyitte perässä vaikka olikin aikast sekava osa. Ja IHAN VALTAVA KIITOS kaikista edellisen osan kommenteistanne!<333 Niin, nyt olisin vaatimassa niitä taas tähän.:D


Muuttaako Eero ja Sanni pois? Millainen lapsi heille putkahtaa? Kestääkö avioliitto? Entä tuleeko Ossin ja Annikan suhteesta jotain? Hmm.. Itsekää en ihan vielä tiedä, mutta seuraavassa osassa se selviää!

Tässä vielä muistoja Mileysta.

Loppuun vielä kuva meidän ihanaisesta Eevi-vauvasta.:)