17. osa

Voi herranjumala, nyt vasta tajusin kuinka paljon näitä osia jo onkaan...;0 Hahaa, silloin kun aloitin tämän, ajattelin, että tämä jää vain yhden osan teoksi ja sitten kyllästyn.:D Mutta eipäs jäänytkään!
Niin, tässä osassa selviää sitten vauvelin nimi ja sukupuoli, kovin oli tyttöä ehdoteltu, kohta näette miten kävi! Taidan koittaa käyttää hän-kertojaa, jos vielä osaan.:D Ja nämä on ajatuksia.:)
Menkääpäs lukemaan!

Muuten, jos joku tahtoo lukumusaa, mielestäni tämä sopii aika hyvin osaan, tai sitten tämä.:)

--------   -------

 Tähän alkuun pieni esittely lapsosen huoneesta, värimaailmastakin jo varmaan arvaa kumpi tuli.;)


Yritin lastenhuoneesta tehdä pienelle sopivan, sitten kun kasvaa niin saa isomman pojan huoneen.:)


Poju saa kasvaa kunnolla lelujen ympäröimänä.:) Sitten tarinaan. ------>

---------   ---------

 "TAHDON"


 "Mitä äidin rakas? Kuule, äidillä ja isällä on tänään häät, ja sitten koko perheellä on sama sukunimi", Annika leperteli esikoiselleen.

Annika ujuttti tuttipullon pojan suuhun ja katseli häntä tämän imiessä kaikilla vauvan mitättömillä voimilla maitoa pullosta. "Olet sä niin söpö!"

Tuore äiti nosti vielä pienokaisensa olkapäälleen ja taputteli tätä selkään. "Nyt pitää mennä laittautumaan."

Liukuovi aukesi takapihalle, ja nuori nainen asteli ulos. Onko täällä kaikki hyvin? Annika mietti koko ajan ja syynäsi katseellaan joka paikan.

Nainen kuuli askeleet, jotka pysähtyivät hänen viereensä.
"Puuttuks täältä jotain?" Annika kysyi Ossilta.
"No, ruuat, mut niitä nyt on vielä turha tuoda. Eikä sun kuulu niistä murehtii. Äiti lupasi hoitaa ne. Miten muuten Aapo voi?"
"Tuhisee tyytyväisenä omassa kehdossaan."
"Hyvä, sä voit mennä laittautuu jo, mä katon pojan perään."

Annika tunsi kuinka helma laskeutui hänen jalkojaan myöden nilkkoihin. Hermostuneisuus hipoi kestokyvyn ylärajoja. Mitä jos kaikki ei menisikään niin kuin pitäisi?

 Hyvin se menee! Tottakai menee... Mut.. Mitä jos mä vaikka kompastun...?

"Hei! Nyt ei saa ajatella tollasia! Muuten mä oon juhlissa vielä enemmän hermoraunio kun nyt. En kyl tiiä onko se kovinkaa mahdollista..." morsian käski itseään ensin kovaan ääneen, virkkeen lopussa ääni oli jo tuskin kuultavissa. Hän nojasi päänsä seinään ja sulki silmät. Sormet hipelöivät väkisin kukkakimpun paperia.
"Kyllä se hyvin menee.."


Pian tuleva aviopari käveli kohti hääkaarta vieraiden vielä hieman etsien omaa paikkaansa.
"Mulla on tää puska väärässä kädessä!" Annika mutisi hampaidensa välistä sulhaselleen. Ossi vain naurahti.
"Ei se haittaa, anna olla", Ossi kuiskasi ja väläytti hymyn morsiamelleen. Miten toinen voisikin olla noin rentona?


























Molemmat tuijottivat vain päämääräänsä. Ossi kuuli jo äitinsä nyyhkyttävän muiden vieraiden joukossa, ja hymähti. Annika huomasi pureskelevansa koko ajan huultaan.

Kaarikin saavutettiin ja parin katseet kohtasivat.  "Älä kulta jännitä", Ossi yritti rauhoitella morsiantaan. Annika mulkaisi takaisin ja Ossilla oli tekemistä pidättääkseen nauruaan.

Vieraat odottivat kärsimättöminä eivätkä malttaneet istua paikoillaan. Ossi yritti hymyillä Annikalle rohkaisevasti, ja saikin pientä hymyä takaisin.

Sitten höpinät alkoivat, jotka tosin menivät varmastikin monien korvien ohi.
"Rakas Annika Isosommi, lupaan rakastaa sinua kaikissa myötä- ja vastoinkäymisissä, ja pysyä rinnallasi aina kuolemaan asti. Tahdotko ottaa minut, Ossi Kuutamon, aviomieheksesi?"
"Tahdon." Kyynel vierähti Annikan poskelle.
"Rakas Ossi Kuutamo... Öh, lupaan rakastaa sinua kaikissa myötä- ja vastoinkäymisissä." Taukoa.. "Aina kuolemaan asti. Tahdotko ottaa minut, Annika Isosommin, vaimoksesi?"
"Tahdon", Ossi katsoi Annikaa syvälle silmiin, viettelevästi. Annikan huulille nousi rakastunut hymy.

Annikalle tuotiin sormus, jonka hän otti varovasti sormiensa väliin. Sormuksen sispuolella luki heidän nimensä, ja kaiverrus kiilteli kauniisti auringossa.

"Rakastan sua", Annika sanoi samalla, kun yritti pujottaa sormusta miehensä nimettömään pudottamatta sitä.


"Niin mäkin sua, rouva Kuutamo", Ossi sanoi, ja sujautti sormuksen vaimonsa nimettömään.

Enesmaa oli aivan liikuttunut seremoniasta ja itki muiden häävieraiden joukossa.

 Olihan siella muillakin tippa linssissä.

Kaikki taputtivat hääparille ja onnitteluja huudeltiin.
"Miten mun puhelin voi soida?!" Annika sanoi hampaidensa välistä.
"Miten ihmees sä oot saanu sen hääpukuus? No, älä kiinnitä siihen nyt huomioo." Ossi ihmetteli.
"Mä oon taitava!"

"Saa suudella jo!" Amy huusi yleisöstä, kun hääpari unohtui tuijottelemaan toisiaan.

Ossi naurahti ja kaappasi vaimonsa suuteloon. Siinä vierähtikin pieni ikuisuus.

"Varo ettei linnut syö sua." Annika katsoi hölmistyneenä miestään.


























"Nimittäin me saadaan ihan just riisiä niskaan!"

"Sä saat leikata kakun! Mä vaan tallon sun varpaat, koska jos mä kosken tohon kakkulapioon, se kakku lentää taivaantuuliin."
"Pah! Eikä lennä! Mut kyllähän mä tän voin leikata", Ossi sanoi ja nappasi kakkulapion käteensä.
(sori, toi kuva on niin huonosti kuvattu, kun Annikan silmät on poikki...>:/ )

"Kuuluuko mennä sisälle syömään?"
"No etkö muista kun me päätettiin, et joo?" Ossi ihmetteli.
"En"  Ossi nappasi vaimoaan kädestä ja lähti taluttamaan nauraen vaimoaan sisään.

"Mmm.. Onpa hyvää! Sun äiti - muuten nyt mun anoppi - on ihan sairaan hyvä kokki!"
"Nii-i, no on se vähän harjotellukki. Mennäänkö tanssimaan?"
"Kääk, en mä osaa tanssia.."
"Osaat, kato mies vie!"
"Njaa, okei."

Ossi asetteli kämmenensä Annikan käden päälle ja sai naisen kehon kihelmöimään kauttaaltaan. Pari syventyi täysin toisiinsa ja iloinen puheensorina ei tavoittanut enää heidän korviaan.

Pari keinui musiikin tahtiin. Annika tunsi kaulallaan Ossin pehmeät huulet, jotka kulkivat pitkin hänen kaulaansa aina korvaan asti.
"Kun vieraat on lähteny, tavataan makkarissa", Ossin ihana, karhea ääni kuiskasi kutittaen Annikan korvaa.
"Mmm.."

Samassa Ossi kiepsautti Annikan ympäri ja tanssi sai hieman vauhtia.
"Hyvinhän se menee!" Annika ei viitsinyt edes vastata, koska kahteen asiaan hän ei ainakaan pystyisi keskittymään.

Yhtäkkiä joku karisti kurkkuaan parin korvan juuressa.
"Onnea nyt tuoreelle avioparille!" Amy onnitteli ja joutui pidättelemään onnenkyyneliään.
"Kiitos, saas nähdä kuinka auvoista tää avioelämä on." Ossi naurahti äidilleen.

"Ihanaa kun me ollaan päästy tähän pisteeseen. Viimeks kun olin kosinut, tätä ihanaa hetkee ei ikinä tullut. Mä niin rakastan sua." Niin, harvemmin mieheltä pääsee itku...
"Voi kulta.."

                                                ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Vatsassa kihelmöi - mukavasti. Annika asteli varmoin askelin kohti makuuhuonetta. Onkohan Ossi siellä jo?

Annika avasi oven ja- "Wau! Sä oot taas jaksanu nähä mun takia niin paljon vaivaa!"
"Noo, kait hääyö aika tärkee tapahtuma on. Ja niitä ei oo ku yks. Toivottavasti."
 "Toivottavasti! Kyl sulle kelpais et olis hääyö vaikka joka yö, mut tahtoisit vaan livistää kaikesta muusta. Kyl mä sut tunnen, mun oma kulta", Annika nauroi Ossille takaisin.

"No, mut tulisitko nyt tänne ni mun ei tarttis oottaa tätä parasta, mun ekaa hääyötä tämän kauempaa? Kyl niit kynttilöitä voi aamullaki ihailla." Voiko tuota ilmettä vastustaa?

Annika heittäytyi sängylle ja sulki silmänsä.
"Sä oot uskomattoman kaunis. Ja vastustamaton."

"Mmm.. "

"--"

                                                ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~


"Täällä on Aaposta kasteilmotus. On se niin sulonen."

"Aijaa! Ihme jos meidän häistä ei oo mitään!"
"Ei sun tartte huutaa. Kyl mä kuulen vaiks sä sitä kitaraa rämpytätkin."
"Mitä sä sanoit?!"
"Touu..."

*kikatusta*
"Mitä siel nyt on?" Ossi kysyi kiinnostuneena.
"No, tääl lukee meijän häistä näin:
     "Pari vihittiin viehättävin seremonioin. Paikallisen asukkaat Ossi Kuutamo ja Annika Isosommi vihittiin eilen vaatimattomassa tilaisuudessa. Ossi Kuutamo sanoi seuraavaa:
"Ei me haluttu tätä kirkossa kuuluttaa. Sitä paitsi, yleisön edessä suuteleminen on tosi ällöä."""
"En mä oo noin sanonu! Kuka vittu niit lehtii kirjottaa ku levittää tollast paskaa?!" Ossi huusi täyttä kurkkua keittiössä.
"Varmaan toi, se on pyöriny vaiks kuinka monena päivänä meidän pihalla. Paparazzi varmaan", Annika sanoi osoittaen pialle.
"No mee sanoo sille jotain!"

"Moikka, tota, ootko paparazzi?" Annika teki työtä käskettyä.
"Njoo, kuinka niin?"
"Oot tainnut kijotella meistä tän päivän paikallislehteen?"
"Kyllä." Annika oli häkeltynyt kuinka hyvin tyttö kertoi asiasta.
"Nyt on mennyt vähän yli."
"No, mitäs ootte paikallisia julkkiksia. Kaikki tahtoo tietää teistä."

Nyt oli Annikan mittä täynnä.
"Vittu, et sä voi levittää meistä ihan mitä vaan paskaa!"
"Rauhotu, se on julkkisten kohtalo."
"NO EI TASAN OLE! NYT SUKSIT HELVETTIIN TÄÄLTÄ JA PYSYT SIELLÄ! Ja jos, tämä on lehdessä tai TV:ssä tai jossain, mä lupaan, et sä et tykkää seurauksista. NYT! HÄIVY!"
"Okeiokei." nainen lähti kohti autoaan. "Hullu ämmä.."hän mumisi samalla.

                                                 ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Aapo rääkyi kehdossaan niin kovaa kuin vauvan pienestä kurkusta voi lähteä ääntä.

"Hyshyshys, isi on tässä. Mikä hätänä?" Ossi kysyi vauvalta, ihan niin kuin se jotain ymmärtäisi.

"Onko sulla nälkä? Kato se töötti kuuluu laittaa suuhun, ei leukaan.

"Noin. Joo, älä hotki ettet tuu isä-ukkoos!"

"Naminaminami..." Ossi lässytti pojalleen.

"Niin, isin poika. Sä painat ihan kamalan paljon jo!"
"Sä oot ihana kun jaksat leikkiä sen kanssa", Annika sanoi, kun oli tullut huoneeseen.
"No, mikä tästä pitäisi erossa? Hän on niin söpö!"
"Aapo muistuttaa sua tosi paljon. Kyl huomaa kuka on pojan isä."




















"Nii, mee takas koppaa."
"Mikä ihmeen koppa?" Annika nauroi vieressä.
"No, tää, mikä lie... Kehto!"

"Nii, onko se äiti ihan höpsö kun ei tajuu meidän miesten kieltä?"
"Hah, kyl mä tajusin!"


























"Niin niin."

                                                       ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

"Onkos vaarin poika täällä? Olet sä niin pieni!"

"Mä muistan kuules vieläkin kun sun isäs oli tollanen nyytti niin ku sinä."

Nii, oot sä niin saman näkönenki." Niin, Aapo oli saanut koko perheen pikkusormensa ympärille.

Myös Amyn.

                                                       ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ossi oli käymässä veljensä luona, ja moikkaamassa veljenpoikaansa.

"No, miltäs nyt tuntuu olla isä sekä aviomies?"
"Onhan se aika nastaa."

"Nyt on kyllä pakko sanoa, et sä olit vähä hidas. Pikkuveli oli kaikessa eka."
"No ei se niin tärkeetä ole."

"Missäs se teijän pikkuvekara on?"
"Kait se tuolla omassa huoneessa leikkii.. Leevi! Tule tänne! Setä tahtoo tavata sut!" Eero huusi pojalleen.

"Sieltä hän tulee kovaa vauhtia." Eero tokaisi.

"Tules sedän syliin." Ossi puheli Leeville.

 "Haa, täältä tulee suuri koura!" Ossi leikki Leevin kanssa.

"Ää... Tetä ei taa kutittaa!" Leevi kikatti Ossin sylissä.

                                          ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Annika heräri aamulla Ossin vielä nukkuessa ja lähti kovaa vauhtia alakertaan.

Amy teki juuri silloin aamiaista.
"Minnekäs sinulla on kiire?" Amy ei kuitenkaan saanut vastausta.

Annikan oli pakko laittaa käsi suun eteen.

Ja oksentaa.

Vai niin. Annika tiesi heti mistä on kyse.

Ja pian se oli todistetustikin selvää.

----------    ----------

Näin tällä kertaa.:) Toivottavasti piditte. Nyt kaipaisin kovin kommenttia jälleen.<3 Kumpi on parempi, hän- vai minä-kertjoa? Ja henkilöt-sivua on muuten päivitetty, ja siellä on uusi henkilö, jos tahdot vilkaista.;)

Mitä nyt, kun on toinen lapsi tulossa? Kestääkö vanhempien pää ja avioliitto? Entä koska rakastavat isovanhemmat eivät ole enää auttamassa talon touhuissa? Selviää kait seuraavasa osassa.:)

Extrakuvat: